kartta

BJARMIT – Tarunhohtoinen osa koillismaan historiaa

Bjarmit olivat vanhan pohjan perillä lähinnä Vienanmeren piirissä vaikuttanut kauppakansa, jonka kulttuurin kukoistuskausi osui viikinki- ja ristiretkien kauden väliin n.900 – 1100 jKr. Näiden taitavien turkispyytäjien ja käsityöläisten eräs kauppatie on kulkenut Vienansuulta länteen viikinkien asuinsijoille saakka. Näillä kaupparetkillään bjarmit ovat viipyneet Kuusamon alueella pitkiäkin aikoja. 

Tiedot bjarmeista ja heidän alkuperästään ovat tarunhohtoisia ja hajanaisia. Viikinki Ottar, Norjan kuninkaan Alfred Suuren soturi, kertoo kirjeessään kuninkaalle retkestä, jonka hän teki laivallaan Kuolan niemimaan rannoille. Kirjeessään hän kertoo kuninkaalle bjarmeista, joiden maat olivat hyvin viljeltyjä ja joilla oli houkuttelevia hopea-, kulta- ja turkisrikkauksia.

Kaupankäynti bjarmien ja viikinkien välillä oli vilkasta ja joskus erikoista. Eräs taru kertoo Ruijan käskynhaltijan Tore Hundin retkestä Vienanjoelle. Nämä viikingit ryöstivät rikkaaksi mainitun bjarmien kaupungin uhrilehtoineen ja varastivat bjarmeilta kultaisen ”Jomalin” kuvan. 

Toisaalta bjarmeilla oli tapana hämärän tultua hiipiä vastapuolen leiriin ja ryöstää takaisin päivällä myymänsä aarteet. 

Me nykybjarmit emme aina noudata ihan kaikkia bjarmien perinteitä käy rohkeasti peremmälle Bjarmia-taloon – emme ole yhtä sotaisia!

Joomla SEF URLs by Artio